tiistai 2. joulukuuta 2014

Ystävyys on kultaa✌

Joskus mietin aika paljon asioita sellaisiakin mitkä eivät mitenkään minuun liity tai muuten vain ovat turhia, yleensä mietteeni kuitenkin koskevat elämääni nyt,tulevaisuudessa ja menneisyydessä. En koskaan saa kirjoitettua mietteitäni,surujani tai mitään järkevää ylös joten ajattelin nyt hieman kokeilla, jos tää tyyli/tapa tuntuu oikeelta niin rupean sitten varmaan tekemään näin useamminkin.
Toivottavasti toimii.  :)

Eilen siis juteltiin kaverin kanssa kaikista hyvistä 'vanhoista' ajoista kun kaikki oli vielä niin mukavaa, se oli tosi rentouttavaa puhua jollekkin avoimesti kaikesta ja siitä tuli tosi hyvä fiilis. Toivoisin että jos elämääni vois kelata taaksepäin niin menisin varmaan vuoden päähän ja tekisin asioita toisin tai jopa kokisin jotkut asiat uudestaan. Ne ajat oli parhaita! Vaikka koulu ei sillon kovin hyvin mennytkään.

Vuosi sitten mun kaveri piiri saattoi olla ehkä saman kokoinen mutta tiiviimpi ja pysty puhumaan melkein kaikille asioista ja vaikka välillä saattokin tulla vähän riitaa tai draamaa asiat sovittiin eikä jätetty kaivertamaan mieltä. Tottakai mulla on onneks vieläkin ystäviä joille pystyn puhumaan mutta ei niin paljoa... Välillä vaan tuntuu siltä että jään ihan yksin kun muut menee jossain päin mailmaa vaikka ei kovin kaukana oiskaan tai että kukaan ei haluais puhua tai ketään ei kiinnostais mitä teen tai missä oon. Joitain nään tosi harvoin enkä kovin kauaa ja joitain useammin mutta niille ei välttämättä voi puhua kaikesta. Osa ei vastaa viesteihin ja toisia ei vaan kiinnosta.

En puhu kenestäkään yksittäisestä henkilöstä vaan yleisesti.

On myös tosi hyvä että vaikka tietyt suhteet ei aina kestä niin kuitenkin pysyy ystävinä ja pystyy puhumaan toiselle ja oon ilonen siitä vaikka aina ei se niin meekkään...:)  Jotkut kaverit saa mut taas välillä tajuumaan et hei Jutta c'moon ei tää nyt niin paha juttu oo ja auttaa mua tarpeen tullen :)
Sillonkin kun mulla alko uudestaan tulemaan epilepsia kohtauksia ja muutenkin meni vähän huonosti niin loppupeleissä ne oli ne mun kaverit ja ystävät jotka mut autto sen ajan yli.
Iso käsi ystäville olen puhunut!��✋✌������
hyvää joulukuuta ja joulun odotusta!

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Pikkujouluja

Heippa! Mitäs teille?
Aattellin kertoo vähä meidän  "pikkujouluista"(minun,sennin,jennin ja sonjan) jotka meni suorastaa iha perseelleen... Nii et sellasta.
Olihan meillä toki hauskaa ja juttua riitti :) tehtiin pipareita ja torttuja ja laitettiin ittemme hienoiks ja mentii nuopparille, oltiin jonkin aikaa siäl ja tultiin ihanasti meille porukoitten kaa... �� Olihan meillä ja vähä muillaki aika paljo draamaa perjantain. Lauantina mentii sit mä senni ja sonja jkl ostamaa sonjal farkkuja ja ite ostin huivin,sormuksia,sukkia ja joululahjoja :)Sunnuntai on taas menny retuillesssa kotona ja käytii myös sonjan kaa vähä ottaa uutta profiilikuvaa facebookkiin. 

maanantai 4. elokuuta 2014

kohta ohi!

vooi ei! kohta on loma ohi ja alkaa viimene vuos yläasteella!! Hui kauhia mite aika on mennyt nopeesti. No onneks oli hyvä kesäloma ja kavereitakin oli tarpeeks, toivottavasti pietään yhtähyvät yhteydet vaikka menevätkin eri kouluihin kun minä :c Onneks useimmat asuvat samalla paikkakunnalla kuitenkin.
 Kävin ostelemassa kaupungista vähän vaatteita ja kaikkea muuta mukavaa yks päivä sonjan kanssa, ostin sellasen nahkarepun h&m ja rakastuin siihen heti :3 kuvaa on instassa->juttanelli  ostin myös vihdoin ripsiliiman ja nyt on ripset pysynyt hyvin <3
Käytiin myös ottamassa vähän kuviakin yks päivä..









eitässä muuta se on moro :)

tiistai 15. heinäkuuta 2014

sunshine




Heipparallaa! Tässä olis teille vähän mun rippi kuvia :) Ekassa kuvassa on mun siskon tyttö
eli Fiona ja toisessa kuvassa ollaan Sannan kanssa kirkon jälkeen. En onnistunut mokaamaan 
onneks kirkossa mitenkään, vaikka en sitä kynttilää kunolla paikalleen saanutkaan mutta en pahemmin.


 Näissä kuvissa oon lähdössä kirkkoon ja kirkon pihassa alba päällä :) Ruusuja tuli ihan mukavasti
ja se ei haittaa koska ne on nättejä :3




Näissä kuvissa oli mun ihania kakkuja jotka Jenni teki ja pikkasen autoin
(täytteiden syönnissä) no ei 6h kesti mutta tulos oli bueeno :3 KIITOS!


Minä,Sonja ja Veera
Robert,Minä,Sonja ja Veera
Minun rippikuvia jotta saisin  FB uuden profiilikuvan :D!
Rahaa sain 500euroa, lahjakortin H&M, rippiristin, taulun ja paaljon kortteja :) + 2 rannekorua:)

Se siitä aiheesta! oltiin kaverin kanssa toisen kaverin mökillä yötä muutama
päivä sitten ja oli hauskaa! Aamusta paljuun ja aurinkoo ottamaan (tottakai nukahin aurinko)
mutta rajat tuli :3 onneks! Sain vihdoin kauan odotetun rusketuksen jee! 
Tänään mulla oli magneettikuvaus joka kesti 20 min meinasin nukahtaa sinne:D
Mahtaa mulla olla hyvät unenlahjat (iskältä tullu) koska hirvee ääni kuuluu siit koneesta. 
Se meni ihan hyvin maanantaina  sinne juttelemaan sit lääkärin kanssa (: 

Katoin äsken Gigantin sivuilta joitain juttuja mitä voisin nyt hankkia kun on rahaaakin ettei mihinkään turhuuksiin mee :) Eli aattelin ostaa sellasen matka kaiuttimen ja tabletin.
Luultavasti Samsungin tabletin :) maksais yhteensä vähän päälle 200e ?

Mutta ei mulla sen enempää käykää kysymään multa askissa jotain jos tulee mieleen ja ettei mulla iskis tylsyys :) ->>  JuttaPohjola

lauantai 7. kesäkuuta 2014

oudot tapani/pakkomielteet

Aattelin nyt kirjoittaa oudoista tavoistani koska en oo pitkään aikaan kirjoittanut mitää "järkevää" postausta tai aiheellista. Nii yritän tähän keksiä mahdollisimman monia! Kommentoikaa toki sit että millaisia outoja tapoja teillä on!

1. Aina kun tuun jostain kotiin mun on pakko käydä jääkaapilla!
2.käyn joka päivä tarkistamassa oman ja joskus ihastuksen Iltalehden horoskoopin.
3. Jos makaan sängyssä ja mulla on tylsää nostan kädet ylös ja rupeen vaan kattomaan niitä.
4.nukun aina toinen jalka koukussa ja käsi tyynyn alla.
5.telkkarin volumen pitää olla 'tasaluku' esim 10 tai 5 tai 15 .
6.kun en keksi mitä kirjoitan puhelimella niin rupeen pyörittämään  peukaloita.
7.leivän päällä olevat täytteet pitää olla tietyssä järjestyksessä.
8.en voi puhua eläimille normaalilla äänensävyllä vaa lässytän.
9.kun mua ärsyttää kävelen ympyrää ja lasken kymmeneen.
10.en voi olla paikalla ku puhun puhelimeen.
11.sanon tosi usein jeppss ja tzsss
12.en voi ruveta viikolla nukkumaan jos mulla ei oo tv päällä.
13.puren huulikorua,
14.kattoessani peiliin ilmeilen sille.
15.oon ainakin 30min puhelin kädessä ennenkun rupeen nukkumaan.
16.nostan farkkuja nostelemalla jalkoja.
17.kun joku biisi tulee liikutan suuta ja leikin olevani joku isoki tähti.
18.laulan suihkussa.
1 9 aamuisin teen asiat aina samalla tavalla tai meen sekasin.
20.herään aina puol tuntii enne herätystä.
21.työnnän pillimehun pillin sinne sisään kun oon jyonu sen.
23.mua ahdistaa jos vessapaperi rulla on väärinpäin, että paperi tulee seinästä päin.
24. Haluisin kertoo aina kavereille jos mua ärsyttää, mut en kehtaa koska aattelen et ne luulee mua iha tyhmäks ku valitan koko aja.
25.jos hyppään järvee mun o pakko pitää nenästä kii.
26.pelkään aina ku uin meressä et hai syö mut.
27.joskus esitän nukkuvani kavereiden seurassa et kuulen mitä ne puhuu ku "en oo siel"

Tässä nyt jonkun verran onks teil mitää? En tiiä että onko nää nyt sillai outoja mutta tuli kuitenkin mielee et sillai hyvää kesää ja moikka♡
Kattokaa ask.fm... juttapohjola
Ja instagram... juttanelli




Tossa oli vielä kuvia kevätjuhlasta ja mun uus FB profiilikuva C: ! 

perjantai 11. huhtikuuta 2014

o'ou

Nii tosiaan Hei ! Sain tänään aamulla taas! Epilepsia kohtauksen vessassa kun olin kouluun menossa.. Onneks äiti oli kotona ja oli kuullut kun olin vaan sanonut o' ou ja menny nurin, olin myös kuulemma hiplannu jotai vessan mattoo. Ärsyttävää kun noi edellisetkään lääkkeet mitkä mulla nyt on ja ollu sillon pienenä ei nekää auta, eihän ne ookkaan kun vasta kolmannet lääkkeet! !>:c no toivottavasti saan sellaset kohta mitkä auttaisi! :)
Tollanen mun naamasta sitten tuli.. muutama jälki ja kieli turvoksissa. ..
  Sonjan piti tulla tänää  meille mutta sen ukko ei päästänyt  ja se tulee huomenna tai luultavasti joku toinen vklp mutta toivottavasti HUOMENNA!  Voisin nimittäin ostaa hiusväri ja värjätä hiukset :) nii no sit nukuin aamulla ja sit lähettiin minä,äiti,jykä,ja janni kiertelemään kirpputoreja käytiin silinterissä, spr kirpparilla ja sit kirpparilla.fi tai joku sellainen käytiin myös clasholssonilla ettii mulle puhelin suojaa mut ei löytynyt joten mentiin toiseen päähän  taloon expertillä ja sielläkään ei ollu galaxy trend plussaa mutta otin trendin suojan koska ne on saman kokoisia , tämmönen söpö pinkki läpällinen. . Kirppareilta ostin neuletakin, sellasen jännä takin, mekon, kaulakorun,biksut että sellasta ja citarista ostin lämpösuojan. Sain myös antennin piuhan ja nyt näkyy TV omassa huoneessakin! ! Jeeee.
Sit tulin himaa syömää ja oltii vähä aikaa tässä ja lähin viemää pulloja ja sain niistä 7.35 ja ostin valkoinen suklaa levyn koska se ei mee nii nopeasti ja sit olin kavereitten kans vähä aikaa kylälle ja lähi  himaa saunaa ::)) ♡ iha hyvä päivä ollu mutta tuntuu enemmän sunnuntaita koska en ollu koulussa tänään ja vielä kun tänään ois ollu matikan koe ;) ; p hähä
  Minkätakia jotkut ihmiset puhuu paskaa, muista selän takana ja sanoo niitä ärsyttäviks mutta sit kun näkee sen tyypin jota se joku on haukkunu nii se on ihan normaali sen seurassa ja ei myönnä sitä ja haukkuu niillä sanoilla toista mitä se itse oikeesti on!!?
Mutta joo eipä mulla muuta moikka ♡♡



 Oon piirrelly tollasta :)